Sivukartta   Palaute
Etusivu Järjestötieto Ohjaustaito Ihmissuhteet Opiskelu
Tammikuu
Helmikuu
Maaliskuu
Osallistuminen piirijärjestön kevätkokoukseen
Osallistuminen tapahtumiin
Seura työnantajana
Huhtikuu
Toukokuu
Kesäkuu
Heinäkuu
Elokuu
Syyskuu
Lokakuu
Marraskuu
Joulukuu

Seura työnantajana

Kun seura palkkaa esimerkiksi ohjaajia, kouluttajia tai esiintyjiä tilaisuuksiin, se toimii työnantajana. Millaisia velvollisuuksia ja tehtäviä seuralla on toimiessaan työnantajana ?

Kun seura palkkaa kerho-ohjaajia, luennoijia ja kouluttajia, esiintyjiä eri tilaisuuksiin tai työntekijän työhallinnon tuella, on kyse työnantajana toimimisesta. Työnantajana seuran on otettava huomioon palkanmaksuun ja työnantajan muihin lakisääteisiin velvollisuuksiin liittyvä vastuu ja tehtävät (kuten sosiaali- ja eläketurvamaksut).

Työsuhde syntyy, kun seura työnantajana sopii henkilön kanssa tietyn työn tekemisestä rahaa tai muuta vastiketta vastaan ja henkilö aloittaa työnteon. Työnantajalla on oikeus työn johtamiseen ja valvontaan. Työntekijällä on velvollisuus tehdä työsopimuksessa sovittu työ.

Työntekijän ja työnantajan välistä työsuhdetta sääntelevät erilaiset lait ja sopimukset. Laeissa säädetään työsopimuksista, työajoista, vuosilomista, työntekijän oikeuksista jäädä vuorottelu- tai opintovapaalle, nuorten työntekijöiden erityisasemasta, yksityisyyden suojasta työelämässä ja niin edelleen.
Työntekijöiden työehtoja määrittelevät työlainsäädännön lisäksi mm. eri alojen työehtosopimukset.

Lisätietoja:
Työministeriö: työsuhteet ja lait
Mannerheimin Lastensuojeluliiton aineisto: Yhdistys työnantajana
Urheiluseura työnantajana
Verohallinnon ohjeita

Kansalaisfoorumi

Sivistysliitto Kansalaisfoorumi SKAF ry, Opintokeskus Kansalaisfoorumi, Vernissakatu 8 A, 01300 Vantaa, puh. (09) 5840 610