Ihmisenä kasvaminen
Suomalaisten kansanliikkeiden (esim. nuorisoseuraliike) toiminnassa on perinteisesti ollut vahva itsekasvatuksellinen eetos. Myöhemmin on puhuttu samasta asiasta itsensä kehittämisenä ja itsensä ilmaisemisena. Viime aikoina on käytetty termejä elinikäinen tai elämänlaajuinen oppiminen. Käsitteiden ero kuvastaa ehkä eri aikakausien vallitsevia odotuksia siitä mitä ihmisten toivottaan "opettavan itselleen". Mutta voisiko itseksi kasvaminen olla myös aitoa ihmettelyä: kuka minä olen?
10. Avain - IHMISENÄ KASVAMINEN
Jokaisella aikakaudella ja jokaisella kulttuurilla on omat määritelmänsä hyväksi ihmiseksi kasvamisesta ja keinoista kasvaa sellaiseksi. Kasvatuksen ja sosiaalistumisen myötä omaksumme näitä kulttuurisia aineksia osaksi omaa persoonallisuuttamme. Mutta voisiko minuutemme olla jotain muutakin kuin summa ulkoa päin saamistamme vaikutteista. Voisiko omaksi ainutkertaiseksi itseksi kasvaminen olla sisäinen prosessi, jota kukaan ulkopuolinen ei voi määritellä. Tähän kysymykseen jokaisella on lupa etsiä omanlaisensa vastaus.
Jotkut haluavat antaa itseksi kasvamiselle ja ihmisen minätietoisuudelle henkisiä tai hengellisiä merkityksiä. Toisille ihmisen minuus, niin kuin muutkin hänen tietoisuutensa sisällöt ovat johdettavissa fysiologisista ja biologisista prosesseista. Ihmisen sisäisyyden kaikenlainen mystifiointi nähdään tällöin epätieteellisenä ja jopa vaarallisena. Kolmansille kysymys on käytännönläheisempi kysymys siitä miten ihminen voisi tulla mahdollisimman hyvin toimeen itsensä kanssa. Neljänsiä koko kysymys ei kiinnosta ollenkaan.
Vaikka oman itsensä jokainen voi löytää vain itse, tällä tutkimusmatkalla tarvitsemme muita ihmisiä peileinä. Lisääntyvä itseymmärrys voi syntyä vain suhteessa muihin ihmisiin. Brasilialainen sosiokulttuurisen innostamisen veteraani Paulo Freire korostaa, että aidon, autenttisen dialogin avulla ihminen voi saada tietoa toisten kokemasta todellisuudesta ja samalla peilata sitä itse kokemaansa todellisuuteen. Tämän tiedon pohjalta ihminen pystyy eliminoimaan toisiin ihmisiin kohdistuvaa vieraantuneisuutta ja tiedostamaan kriittisesti tietämisen eri tasoja. Tietäminen on aina dialoginen prosessi, jossa ihmiset pohtivat, arvioivat ja luovat uudelleen elämänsä todellisuutta ja saavat kosketuksen omaan syvimpään olemukseensa.
Onnistuneen vuorovaikutuksen ja dialogin merkityksellisyys ei siis ole vain siinä, että ihmiset tulevat paremmin toimeen keskenään ja pystyvät käsittelemään keskinäiset ristiriitansa sivistyneesti. Avoin vuorovaikutus on perusedellytys itsetuntemuksen kehittymiselle. Yksilöllisellä tasolla tämä tarkoittaa elinikäistä prosessia, jossa ihmisellä on mahdollisuus tulla enemmän ja enemmän tietoiseksi omasta itsestään. Ehkä aito sivistyminen onkin juuri tällaista elämänkaaren eri vaiheiden kautta tapahtuvaa itseksi kasvamista, ei niinkään tiettyjen yhteiskunnassa vallalla olevien sivistyneisyyttä ilmentävien tietojen tai taitojen omaksumista.
Mitä paremmin ihminen tuntee ja hyväksyy itsensä, sitä paremmin hän voi toimia hyvänä peilinä muille ihmisille. Sitä paremmin hän voi myös ottaa paikkansa yhteisönsä omaäänisenä toimijana - aktiivisena kansalaisena, joka uskaltaa tarvittaessa pistää yhteisön ja yhteiskunnan vallitsevat totuudet kyseenalaiseksi. Aktiivinen kansalaisuus ilman itsensä tuntevia yksilöitä jääkin teoreettiseksi rakennelmaksi, koska aktiivinen kansalainen ei koskaan voi olla ulkoa ohjautuva, ennakko-odotusten mukaan käyttäytyvä ihminen.
|
