Sivukartta   Palaute
Etusivu Järjestötieto Ohjaustaito Ihmissuhteet Opiskelu
Läsnäoleminen
Kuunteleminen
Omat näkemykset
Rakentavat sanat
Yhteiset tavoitteet
Sisäinen rauha
Anteeksiantaminen
Dialogi
Ristiriidat
Ihmisenä kasvaminen
Sosiaalinen pääoma
Hengen viljely

Ristiriidat

Aito, rehellinen dialogi johtaa ennemmin tai myöhemmin väistämättä ristiriitoihin ja jännitteisiin yhteisön sisällä sekä yhteisön ja sen toimintaympäristön välillä. Miksi ristiriitoja ei kuitenkaan kannata pelätä?

Toimivien ihmissuhteiden ja hyvin voivien ihmisyhteisöjen kannalta ristiriidat ja jännitteet ovat pikemminkin siunauksia kuin vitsauksia kunhan niiden olemassa olo huomioidaan ja niille pyritään tekemään jotakin. Ristiriidat ja jännitteet, joita ei ratkaista avoimen vuoropuhelun avulla, "syövät" ihmissuhteita ja heikentävät yhteisöllisyyttä. Samoin käy, jos ristiriidat pyritään ratkaisemaan voimakeinoin. "Rauhaan pakottaminen" voi toimia joissakin erityistilanteissa, mutta pidemmän päälle ristiriitojen ratkaiseminen eniten valtaa omaavien ehdoilla ei johda pysyvään ratkaisuun.

Toiminnan teoriaa tutkinut ja kehittänyt Yrjö Engeström menee vielä pidemmälle korostaessaan ristiriitojen ja jännitteiden merkitystä erilaisten toimintajärjestelmien (esim. työyhteisö tai yhdistys) kehittymiselle. Engeström puhuu lähikehityksen vyöhykkeistä, joilla hän viittaa yhteisön toiminnan kehittyneempiin muotoihin, jotka ovat periaatteessa mahdollisia, mutta joita ei ole vielä oivallettu. Lähikehityksen vyöhyke merkitsee välimatkaa vallitsevan, epätyydyttäväksi koetun toimintatavan ja ristiriitoihin ratkaisun tuovan, historiallisesti mahdollisen uuden toimintatavan välillä. Kehittyneemmän toiminnan omaksuminen edellyttää sitä, ettei ristiriidoilta ummisteta silmiä vaan niiden olemassaololle pikemminkin herkistytään. Aito dialogia auttaa ristiriitojen ja niiden sisältämien mahdollisuuksien hyödyntämisessä. (Lisää aiheesta: Yrjö Engeström 1995 Kehittävä työntutkimus. Helsinki. Painatuskeskus)

Kansalaisfoorumi

Sivistysliitto Kansalaisfoorumi SKAF ry, Opintokeskus Kansalaisfoorumi, Vernissakatu 8 A, 01300 Vantaa, puh. (09) 5840 610