Hyvä dialogi perustuu aitoon Minä-Sinä –suhteeseen, joka on avoin, suora, molemminpuolinen ja läsnäoleva. Toinen ihminen kohdataan koko olemuksella. Tämän vastakohtana Minä-Se, subjekti-objekti -suhteessa toinen ihminen koetaan esineenä eikä häntä osata kuunnella.

Ihmiset ovat aina käyneet vuoropuhelua, mutta dialogin käsite on peräisin filosofi Sokratekselta (470-399 eKr). Sokrates itse oli taitava keskustelija. Filosofin työssään hän vältti muiden vakuuttamista omien ajatustensa oikeellisuudesta. Sen sijaan hänellä oli kyky keskustelukumppanille esitettyjen kysymysten avulla auttaa tätä tulemaan tietoisemmaksi omista ajatuksistaan.

Ihmisten välinen vuoropuhelu onkin perusedellytys kaikelle inhimilliselle kasvulle ja kehitykselle. Onnistuneen dialogin avulla ihminen saa tietoa toisten kokemasta todellisuudesta. Samalla hänellä on mahdollisuus arvioida ja jäsentää omaa todellisuuttaan. Tämä prosessi auttaa ihmistä kasvamaan omaksi itsekseen.

Toimiva dialogi on myös yhteisön tasapainoisen kehittymisen perusedellytys. Yhteisö kehittyy oikeaan suuntaan, kun yhteisiä asioita koskevat päätökset perustuvat avoimeen keskusteluun ja yhteisen tahdon muodostukseen. Tällaisessa keskustelussa esille tuodut ajatukset punnitaan niiden todellisen painoarvon mukaan, ei sen mukaan kenen suulla tai mistä asemasta ajatukset on ilmaistu. Tärkeää on vain se, että kaikki sanomisen arvoinen tulee sanotuksi ja, että parhaat ajatukset muodostavat perustan päätöksenteolle ja toiminnalle. Viimeaikaisessa yhteiskunnallisessa keskustelussa esitetty ns. deliberatiivisen demokratian käsite viittaa demokratiaan, joka perustuu edellä kuvatun kaltaiselle vuoropuhelulle. Deliberatiivisessa demokratiassa toiminta perustuu yksimielisiin, yhteisymmärryksessä tehtyihin päätöksiin.