Sivukartta   Palaute
Etusivu Järjestötieto Ohjaustaito Ihmissuhteet Opiskelu
Läsnäoleminen
Kuunteleminen
Omat näkemykset
Rakentavat sanat
Yhteiset tavoitteet
Sisäinen rauha
Anteeksiantaminen
Dialogi
Ristiriidat
Ihmisenä kasvaminen
Sosiaalinen pääoma
Hengen viljely

Rakentavat sanat

Erilaisia positiivisen ajattelun oppeja on kritisoitu milloin liian amerikkalaisiksi, milloin tosiasioiden kieltämisenä ja ongelmien lakaisemisena maton alle. Mutta mitä pahaa voisi olla toisen ihmisen rohkaisemisessa ja tukemisessa, toisten innostamisessa ja kannustamisessa, myönteisten ratkaisujen etsimisestä ongelmien vatvomisen sijaan, toivoa antavien mielikuvien luomisesta?

4. Avain - RAKENTAVAT SANAT JA POSITIIVINEN ASENNE

Aitoon myönteisyyteen ei liity yliampuvaa iloisuutta ja positiivisuutta. Aito myönteisyys on vain valinnan tekemistä kahden vaihtoehdon välillä. Haluanko kohdistaa huomioni asioiden kielteisiin vai myönteisiin puoliin, ongelmiin vai niiden ratkaisuihin, toisen onnistumisen kehumiseen vai virheiden osoittamiseen. Vaikka haluaisimmekin varmistaa, että emme unohda asioihin liittyviä kielteisiä puolia, miksemme varmistaisi, että myös myönteiset puolet ja huomaamatta jääneet mahdollisuudet tulevat huomioitua.

Jostain syystä suomalaiseen kulttuuriin kuuluu tietynasteinen ongelmakeskeisyys. Asioiden myönteiset puolet jäävät helposti taka-alalle. Myönteisyyttä niin ajatusten kuin sanojenkin tasolla voi kuitenkin harjoitella. Positiivisia ajatuksia ei kannata pitää ominaan, vaan uskoa ratkaisujen löytämiseen kannattaa tartuttaa myös muihin hyvää tarkoittavilla, rakentavilla sanoilla ja ilmaisuilla. Silloinkin kun näköpiirissä ei ole minkäänlaisia ongelmia voi hyvää tarkoittavia, rakentavia viestejä viljellä sumeilematta. Parisuhteessa niillä voidaan jopa ennaltaehkäistä ongelmia. Filosofi Esa Saarinen moittii suomalaisia pariskuntia pihtaamisen kostonkierteestä: "Kun sinä et kerran tuo minulle kukkia, niin minä en pukeudu vuoksesi kauniista enkä laita huuliini huulipunaa." Ja päin vastoin. Saattaa olla niin, että suomalainen pihtaamisen kostonkierre ei rajoitu vain parisuhteisiin. Ainakin suomalaisia esimiehiä moititaan siitä, miten huonosti he osaavat kiittää työyhteisön jäseniä hyvistä työsuorituksista. Ehkäpä myös työyhteisön jäsenet joskus kiinnittävät huomiota enemmän pomon puutteisiin kuin siihen missä tämä on hyvä. Joskus myönteisyyden valitseminen vaatii enemmän tai vähemmän syvällistä asioiden uudelleenarviointia. Joskus kysymys on enemmän viitsimisestä.
Tony Dunderfeltin mukaan positiivisuutta ja rakentavia sanoja voi harjoitella ainakin neljällä tasolla. Helpoin taso, joka todellakin on vain viitsimisestä kiinni, on myönteisen sanan tai rehellisen kiitoksen lausumista toiselle, silloin kun sellaiselle löytyy luonteva tilaisuus. Toinen melko helppo tapa harjoitella myönteisyyttä on sen myönteisen ja hyvän esille nostaminen, jota on piilevänä sellaisissakin tilanteissa, jotka ensi silmäyksellä näyttävät vain kielteisiltä. Kolmas, hieman enemmän ponnistuksia vaativa tapa aikaansaada myönteisyyttä on kuvailla ja maalailla sellaisia positiivisia tulevaisuuden mielikuvia, jotka eivät ole vielä toteutuneet, mutta jotka voisivat toteutua. Eniten luovuutta vaatii vaikean ongelmatilanteen purkaminen osiinsa siten, että mutkikas ihmissuhdetilanne ja sen syntyhistoria tulkitaan uudelleen kertomalla siitä uudenlainen tarina esim. sadun tai sosiodraaman muodossa. Uusi, ehkä uudella tavalla esitetty tarina herättää näkemään tutun tilanteen uudessa valossa. Esimerkiksi jonkun aiemmin vain kielteiseltä vaikuttanut käyttäytyminen voikin yht´äkkiä tuntua järkevältä ja perustellulta.

Esimerkki:

Harjoitus: 3H-harjoituksessa tilanne nimetään uudelleen ja tehdään itselle mahdollisimman kiinnostavaksi. Ensimmäinen H tulee sanasta harjoittelu ja tarkoittaa sitä, että otamme jonkin meille vaikean tilanteen harjoituksena emmekä esimerkiksi elämän meille antaman rangaistuksena. "Kova paikka, mutta otan tilanteen määrätietoisuuden/keskittymiskyvyn/kuuntelemisen harjoitteluna." (Harjoiteltava taito määräytyy tilanteen mukaan). Toinen H tulee sanasta haaste ja puhuttelee syvempiä kerrostumia ihmisen psyykessä: "Elämä on kovaa, mutta aion selvitä tästä tilanteesta". Kolmas H tulee sanasta huumori. Huumori voi auttaa kun harjoittelu ei ole tuottanut tulosta ja haaste tuntuu tilapäisesti liina suurelta. Tarkoitus on huumorin avulla asettaa itsensä tilanteen yläpuolelle ja nähdä asia laajemmassa perspektiivissä. Oma epäonnistuminen ei huumorin pilke silmäkulmassa näytäkään niin vakavalta ihmiskunnan pitkässä historiassa.




Kansalaisfoorumi

Sivistysliitto Kansalaisfoorumi SKAF ry, Opintokeskus Kansalaisfoorumi, Vernissakatu 8 A, 01300 Vantaa, puh. (09) 5840 610