Sivukartta   Palaute
Etusivu Järjestötieto Ohjaustaito Ihmissuhteet Opiskelu
Läsnäoleminen
Kuunteleminen
Omat näkemykset
Rakentavat sanat
Yhteiset tavoitteet
Sisäinen rauha
Anteeksiantaminen
Dialogi
Ristiriidat
Ihmisenä kasvaminen
Sosiaalinen pääoma
Hengen viljely

Ihmissuhteet

Yhdistyksen avaintoimijat ovat usein ihmissuhde- ja vuorovaikutustaitojen spesialisteja. Toiminta luottamushenkilönä, ryhmän ohjaajana tai projektin vetäjänä pistää ihmisen vuorovaikutus- ja vaikuttamistaidot väistämättä koetukselle. Mutta aina voi näissäkin taidossa lisätä omaa osaamistaan. Luottamushenkilönä pystyy entistä taitavammin ajamaan yhteistä asiaa. Ohjaajana saa entistä paremmin ryhmän kaikki jäsenet pistämään itsensä likoon. Projekti onnistuu sitä paremmin mitä paremmin mukana olevat ihmiset osaavat kommunikoida keskenään.

Avaintoimijafoorumin Ihmissuhteet ja vuorovaikutus -osioon on kerätty psykologi Tony Dunderfeltin käytännönläheisiä vinkkejä siitä miten yhdistyksen jäsenten keskinäistä vuorovaikutusta voidaan kehittää entisestään ja millaisilla avaimilla avataan nekin pulmatilanteet, joita silloin tällöin syntyy vahvojen, asialleen vihkiytyneiden ihmisten välille. Seitsemän ensimmäistä artikkelia perustuvat Tony Dunderfeltin kirjaan Seitsemän avainta hyviin henkilökemioihin (Dialogia 2002) ja Maria Sannamon ao. kirjan pohjalta laatimaan työkirjaan.

Viidessä muussa artikkelissa annetaan lisää virikkeitä ihmisenä kasvamiselle sekä pohditaan yleisemmällä tasolla niitä hyötyjä, joita hyvistä vuorovaikutustaidoista on yksilölle, yhteisölle ja viimekädessä koko yhteiskunnalle.

Lisätietoa ja käytännön harjoituksia seitsemään ihmissuhdeavaimeen saa tutustumalla tarkemmin Tony Dunderfeltin kirjaan. Kirjan lisäksi avainten käyttöä voi harjoitella Kansalais- ja työväenopiston organisoimissa Ihmissuhdetaitotreeneissä, joihin oppimateriaalin on laatinut Maria Sannamo Tony Dunderfeltin kirjan pohjalta. Aihe sopii hyvin myös opiskeltavaksi Opintokeskus Kansalaisfoorumin opintokerhoissa.

Kansalaisfoorumi

Sivistysliitto Kansalaisfoorumi SKAF ry, Opintokeskus Kansalaisfoorumi, Vernissakatu 8 A, 01300 Vantaa, puh. (09) 5840 610